Huhtikuun kuulumiset

Osallistuimme maaliskuussa rehtori Jenny Majoisen koolle kutsumaan keskustelutapaamiseen koskien koulun arvojen näkymistä kotien näkökulmasta.

Hankimme violetteja huomioliivejä Lintuvaaran koulu -painatuksella yhdistyksen omaan käyttöön sekä opettajien ja vanhempien lainattaviksi erilaisiin tapahtumiin. Liivit löytyvät varastosta, samoin lainauslista, lisätietoja yhdistykseltä.

Korvasimme myös välituntilainaamon hajonneet liukurit uusilla.

Leirikouluavustuksia on jaettu kahdelle, niitä hakeneelle luokalle. Maksettu tuki on 10 €/oppilas. Tukea haetaan 5. luokan keväällä vapaamuotoisella sähköpostiviestillä vanhempainyhdistykselle. Vinkki ensi keväänä leirikouluvaroja kerääville luokille: yhdistys on aiemmin hoitanut jokakeväisen Lintuvaaran omakotiyhdistyksen vuosikokouskahvituksen, mutta jatkossa välitämme pyynnön eteenpäin luokille ja halukas luokka voi kahvituksella kerätä rahaa leirikoulua varten.

Vanhempainyhdistys myöntää alakoulun päättäville oppilaille tänäkin keväänä stipendit tunnustuksena hyvistä kaveritaidoista. Kukin luokka valitsee saajan keskuudestaan tietyin kriteerein.

Haluamme innostaa lapsia lukemaan ja toteutamme yhteistyössä koulun kanssa lukuvuoden 2024-2025 syksyllä kirjailijavierailun. Keväälle kaavaillun vanhempien asiantuntijatapahtuman toteutus sen sijaan siirtyy. Ideoita saa edelleen vinkata sähköpostitse!

Tule jäseneksi! Jos et vielä ole vanhempainyhdistyksen jäsen, liityt helposti maksamalla jäsenmaksun (15 €/lukuvuosi/perhe). Jäsenyys ei velvoita mihinkään, mutta jäsenmaksuilla tuetaan oppilaiden viihtymistä, hyvinvointia ja oppimista. Maksuohjeet löydät täältä. Keräämme varoja eri keinoin, sillä jäsenmaksut eivät yksin kata tapahtumien, hankintojen ja avustusten kuluja. Tervetuloa herkuttelemaan kevätjuhlaillan kahvibuffetiin 23.5.!