Vanhempainyhdistys on yleishyödyllinen rekisteröity yhdistys. Tavoitteenamme on tukea koululaisten hyvinvointia koulussa sekä koulun ja kodin välistä yhteistyötä.
Mitä vanhempainyhdistys tekee?
- Järjestämme vuosittain yhteisiä tapahtumia, joissa vanhemmat voivat tutustua toisiinsa ja keskustella kouluun ja lastemme arkeen liittyvistä asioista. Tavoitteena on myös kerätä varoja lastemme koulutoiminnan tueksi.
- Hankimme välituntivälineitä,hymypatsaat ja tuemme leirikoulua(oppilaat itse äänestävät saajista luokittain)
- Tuemme erilaisia tapahtumia ja järjestämme tilaisuuksia.
- Pyrimme ottamaan kantaa ja vaikuttamaan koulua ja koululaisia koskeviin asioihin, kuten esimerkiksi liikenneturvallisuuteen.
Keitä me olemme? Miten pääsee mukaan?
Olemme tavallisia Lintuvaaran koululaisten vanhempia. Osallistua voi monin tavoin, leipomalla jotain buffettiin tai paistamalla makkaraa, ideoimalla yhdessä kanssamme tapahtumia ja auttamalla niiden järjestämisessä. Mitä enemmän meitä on, sitä helpommin ja enemmän saamme aikaan.
Meidät löydät monelta kanavalta
- Vanhempainyhdistyksen kokouksista ilmoitamme kotisivuillamme ja Facebookissa. Usein viestimme myös Wilman kautta. Kaikki ovat tervetulleita kokouksiin ja yhdistyksen toimintaan!
- Kotisivujemme lisäksi suosittelemme Facebookissa olevia liittymään vanhempainyhdistyksen omaan, suljettuun FB-ryhmään. Siellä voimme keskustella koulun yhteisistä asioista ja jakaa tietoa.