Taas on yksi lukuvuosi takana päin ja koululaisemme siirtyvät lomalaitumille – kuten toivottavasti pian myös me vanhemmat ja huoltajat.
Kulunut lukuvuosi on ollut täynnä hienoja hetkiä, ja vanhempainyhdistyksen toiminta on ollut vilkasta ja antoisaa. Haluamme kiittää jokaista perhettä, joka on tukenut meitä joko maksamalla jäsenmaksun, asioimalla kahvioissamme tai mahdollistamalla tapahtumien järjestämisen. Teidän panoksenne on ollut korvaamatonta!
Yhdessä olemme jälleen saaneet aikaan monia hyviä asioita. Syksyllä hankimme välituntilainaamoon Ninan avustuksella uusia välineitä, kutsuimme koululle kirjailija Siri Kolun innostamaan lapsia lukemisessa, sekä psykologi Leea Stenvallin kertomaan meille aikuisille vuorovaikutuksen merkityksestä ihmissuhteiden ja mielenterveyden rakentumiselle. Keväällä järjestimme koulun pihalla vapputeemaisen tapahtuman, jonka suosio yllätti iloisesti. Tapahtuma järjestettiin tänä vuonna ensimmäistä kertaa, mutta toivottavasti voimme tehdä siitä joka vuotisen perinteen. Lisäksi, kuten muinakin vuosina olemme jakaneet leirikouluavustuksia viidensille luokille sekä oppilaiden itsensä äänestämille kuudesluokkalaisille hyvän kaveruuden stipendit.
Aloitamme ensi lukuvuoden tapahtumien suunnittelun jo ensi viikolla, lukuvuoden viimeisen hallituksen kokouksen yhteydessä. Kokous pidetään koululla ti 3.6. klo 17:30-18:30 ja kaikki ovat tervetulleita mukaan! Tiedotamme tapahtumista syksyn alussa täällä kotisivuillamme.
Haluamme myös kiittää rehtori Karia sekä kaikkia opettajia hyvästä yhteistyöstä. ❤️
Aurinkoista ja ihanaa kesää kaikille oppilaille, perheille ja koulun henkilökunnalle!
