Uusi lukuvuosi alkaa

Iloisia uutisia! Pidimme eilen yhdistyksen vuosikokouksen ja saimme hallitukseen kolme uutta jäsentä. Näin ollen vanhempainyhdistyksen toiminta jatkuu lukuvuodella 2025-2026. Mahtava juttu!

Hallituksen jäsenet ja yhteystiedot löydät täältä.

Muiden sääntömääräisten asioiden lisäksi päätimme yhdistyksen jäsenmaksun / kannatusmaksun suuruuden. Se tulee olemaan sama 15 euroa / perhe kuin aiemminkin. Lapsiperheiden talous on tiukilla inflaatiosta, korkojen noususta ja muista maailmaa mullistavista asioista johtuen jo muutenkin, joten totesimme että korotusta jäsenmaksuun ei ole tarvetta tehdä.

Vaikka uusi hallitus on vasta aloittanut, olemme kuitenkin ehtineet jo suunnitelmaa alkanutta lukuvuotta. Tässä jo muutamia kohtia tulevasta toiminnasta.

Kirjailijavierailu mahdollistetaan lapsille ja lisäksi välituntilainaamoon hankitaan uusia välineitä. Myös koulun kirjaston valikoimaan hankitaan uusia kirjoja. Mahdollisesti myös uusia soittimia musiikin opetukseen hankitaan.

Tavaranvaihtopäivästä meillä on myös ollut puhetta. Katsotaan löytyisikö sille vielä ennen talvea sopiva ajankohta tai sitten järjestämme sen keväällä. Muita tapahtumia on suunniteltu seuraavasti:

27.11.2025 Musiikkiluokkien Itsenäisyyspäivän konsertin kahvila (vielä vähän auki)

29.11.2025 Lintuvaaran Jouluvireeseen osallistuminen

20.12.2025 Joulujuhlan kahvila

26.4.2026 Pre-vappurieha koulun pihalla

Tälläkin lukuvuodella tuemme leirikouluja ja alakoulun päättäviä muistamme Hyvän kaverin-stipendeillä keväällä.

Tässä siis jo alustavaa tietoa suunnitelmista. Mikäli olisit halukas auttamaan esimerkiksi tapahtumissa niin lähetä meille sähköpostilla puhelinnumerosi niin lisäämme sinut Apurinki-whatsapp ryhmään. Auttaa voi toki ilman ryhmään liittymistäkin. Kuullaan taas pian!

Viestisi vanhempainyhdistykselle