Syksyn kuulumisia

Syksy on hurahtanut nopeasti ja koululaistemme joululomaankin on enää 4 viikkoa. On siis sopiva hetki kertoa syksyn kuulumisia ja kerrata vanhempainyhdistyksen syksyn toimintaa. Syyskuussa vuosikokousta pitäessämme huomasimme ison kasan oppikirjoja opettajainhuoneessa, jotka odottivat päällystämistä ennen oppilaille luovuttamista. Ja siitäpä hallituksen jäsenet Lan ja Sanni innostuivat! Heti seuraavalla viikolla he pitivät kontaktimuovitalkoot ja päällystivät kymmeniä kirjoja.Jatka lukemista ”Syksyn kuulumisia”

Uusi lukuvuosi alkaa

Iloisia uutisia! Pidimme eilen yhdistyksen vuosikokouksen ja saimme hallitukseen kolme uutta jäsentä. Näin ollen vanhempainyhdistyksen toiminta jatkuu lukuvuodella 2025-2026. Mahtava juttu! Hallituksen jäsenet ja yhteystiedot löydät täältä. Muiden sääntömääräisten asioiden lisäksi päätimme yhdistyksen jäsenmaksun / kannatusmaksun suuruuden. Se tulee olemaan sama 15 euroa / perhe kuin aiemminkin. Lapsiperheiden talous on tiukilla inflaatiosta, korkojen noususta jaJatka lukemista ”Uusi lukuvuosi alkaa”

Uuden hallituksen valinta vuosikokouksessa

Syksyinen tervehdys vanhempainyhdistyksen hallituksesta! Syksyn ja koko toimintakauden tärkein tapahtuma, vuosikokous, pidetään kolmen viikon päästä torstaina 18.9. klo 18 koulun opettajainhuoneessa. Vuosikokous on yhdistyksen toiminnan kannalta merkittävä, sillä siellä valitaan uusi hallitus. Hallituksen voimin järjestämme lukuvuoden aikana monia tapahtumia oppilaiden ja perheiden iloksi. Yhdistyksen sääntöjen mukaan hallituksessa tulee olla puheenjohtaja ja 4-10 varsinaista jäsentä. HallituksenJatka lukemista ”Uuden hallituksen valinta vuosikokouksessa”

Lomalle lompsis!

Taas on yksi lukuvuosi takana päin ja koululaisemme siirtyvät lomalaitumille – kuten toivottavasti pian myös me vanhemmat ja huoltajat. Kulunut lukuvuosi on ollut täynnä hienoja hetkiä, ja vanhempainyhdistyksen toiminta on ollut vilkasta ja antoisaa. Haluamme kiittää jokaista perhettä, joka on tukenut meitä joko maksamalla jäsenmaksun, asioimalla kahvioissamme tai mahdollistamalla tapahtumien järjestämisen. Teidän panoksenne on ollutJatka lukemista ”Lomalle lompsis!”

Uusi hallitus on valittu

16.9. pidetyssä vuosikokouksessa valittiin muiden asioiden lisäksi uusi hallitus vanhempainyhdistykselle. Ilahduttavasti saimme hallitukseen yhden uuden jäsenen. Lukuvuonna 2024-2025 yhdistyksen hallituksen muodostaa 7 jäsentä. Puheenjohtajana jatkaa Petra Okkonen ja lisäksi hallituksen järjestäytymiskokouksessa 7.10. eri tehtäviin valittiin jäsenet seuraavasti: Anne Jäntti jatkaa varapuheenjohtajana, Satu Suvanto valittiin sihteeriksi, Lan Tran jatkaa tapahtumavastaava, Farhana Hassan jatkaa rahastonhoitajana ja TainaJatka lukemista ”Uusi hallitus on valittu”

Kepparikeräys

Hirnuuko teidän kotona keppihevonen käyttämättömänä? Lahjoita keppari koulun välituntilainaamoon! Koulu kaipailee kovasti uusia välineitä välitunneille. Välituntilainaamo on tällä hetkellä suljettu, koska sesongin mukaiset välineet ovat kuluneita, rikkinäisiä ja niitä on vähän. Vanhempainyhdistys on sopinut yhteysopettaja Nina Nykäsen kanssa uusien välineiden kuten pallojen, tarrapallopelien ja muiden hankkimisesta 200 euron budjetilla. Lisäksi sovimme kepparikeräyksen järjestämisestä, koska oppilaatJatka lukemista ”Kepparikeräys”

Etsimme toiminnantarkastajaa

Vanhempainyhdistys etsii uutta toiminnantarkastajaa alkavalle kaudelle. Toiminnantarkastajan tehtävään kuuluu tarkastaa yhdistyksen tilinpäätös, vuosikertomus ja hallituksen kokouspöytäkirjat ennen vuosikokousta. Yhdistyksen toiminta- ja tilikausi on 1.8.-31.7. ja vuosikokous pidetään tyypillisesti syyskuussa. Toiminnantarkastajan on annettava kirjallinen lausuntonsa kaksi viikkoa ennen vuosikokousta. Tämä koskee siis vuoden 2025 vuosikokousta. Toiminnantarkastajalta ei edellytetä aiempaa kokemusta tai erityistä osaamista. Tehtävä perustuu vapaaehtoisuuteenJatka lukemista ”Etsimme toiminnantarkastajaa”

Syksyn tapahtumia

Kiva, että löysit tänne vanhempainyhdistyksen verkkosivuille. Toivottavasti sielläkin kesä meni kaikenlaisen mukavan tekemisen merkeissä. Tässä tiedotteessa kerromme syksyn tapahtumista, joissa vanhempainyhdistys on mukana. 10.9. Vanhempainillassa puheenjohtajamme Petra esittelee yhdistyksen toimintaa. Lisäksi meillä on aulassa kahvila, jossa taas tarjolla suolaista & makeaa syötävää. Jos et ehdi piipahtaa illan alussa niin olemme paikalla vielä koulun oman ohjelmanJatka lukemista ”Syksyn tapahtumia”

Huhtikuun kuulumiset

Osallistuimme maaliskuussa rehtori Jenny Majoisen koolle kutsumaan keskustelutapaamiseen koskien koulun arvojen näkymistä kotien näkökulmasta. Hankimme violetteja huomioliivejä Lintuvaaran koulu -painatuksella yhdistyksen omaan käyttöön sekä opettajien ja vanhempien lainattaviksi erilaisiin tapahtumiin. Liivit löytyvät varastosta, samoin lainauslista, lisätietoja yhdistykseltä. Korvasimme myös välituntilainaamon hajonneet liukurit uusilla. Leirikouluavustuksia on jaettu kahdelle, niitä hakeneelle luokalle. Maksettu tuki on 10 €/oppilas.Jatka lukemista ”Huhtikuun kuulumiset”

Apua kaivataan

Vanhempainyhdistys hoitaa vuosittain Lintuvaaran Omakotiyhdistyksen vuosikokouksen kahvituksen. Vuosikokous pidetään koulun tiloissa. Vanhempainyhdistys saa tästä 150€ korvauksen. Tarvitsisimme apua kahvituksen järjestämisessä tiistaina 26.3. klo 17-20 Voisitko sinä leipoa joko makeaa tai suolaista tarjottavaa ja/tai tulla auttamaan koululle kahvin/teen keitossa sekä buffetin kattamisessa. Vuosikokoukseen odotetaan noin 40 osallistujaa. Vanhempainyhdistyksellä on omasta takaa kahvinkeittokalusto, (kertis)astiat yms. Laita meilleJatka lukemista ”Apua kaivataan”