Taas on se aika vuodesta, kun vanhempainyhdistys kokoontuu valitsemaan uuden hallituksen seuraavaksi toimintakaudeksi. Toivottavasti mahdollisimman moni pääsee VY:n
vuosikokoukseen joka pidetään ma 6.10 klo 18.00 koulun ruokalassa.
Kokouksessa valitaan uusi hallitus, johon toivotaan uusia jäseniä. Vanhempien koululaisten vanhemmat jäävät sitä mukaa aktiivijäseninä pois kun lapset siirtyvät yläasteelle. Harkitkaa siis myös hallituksen jäsenyyttä tai tulkaa muuten vain tapaamaan muita vanhempia ja suunnittelemaan tulevaa.
Nykyisen hallituksen aikana nostettiin esiin yhteisöllisyys ja yhdessä tekeminen ja koulumme kyläkoulumaisuuden vahvistaminen. Todettiin, että meiltä löytyy lähiympäristöstä ja omasta keskuudestamme merkittävä määrä osaamista ja toimijoita, joiden kanssa olisi hyvä ja myös kiva tehdä yhteistyötä.
Toteutimme vanhempain peli-illan yhdessä Sellon kirjaston kanssa, yhteisen kevätkirppiksen Lintulaakson koulun kanssa ja valmistelimme lähiseudun kouluille ja vanhemmille jaettavaa kyselyä nuorison vapaa-ajan vietosta. Tavoitteena selvittää nuorisotilan tarve Lintuvaarassa. Suosittuja ovat olleet myös buffettimme, joista urheilupäivän buffa viimeisin. Hienoa, että niin paljon vanhempia oli paikalla.
Eikä siinä kaikki, olemme puhuneet vanhempien mediataitojen ja koululiikunnan puolesta. Emmekä vain puhuneet, vaan luvanneet ostaa koululle jumppapalloja tuolien vaihtoehdoiksi. Toivomme todella, että työmme ei jää tähän, vaan se jatkuu uusien ideoiden ja jäsenten avulla. Nähdäänhän siis maanantaina!