Lintuvaaran koulun vanhempainyhdistys on monen muun tahon tavoin jo pitkään ollut huolissaan siitä, ettei ”kotikylällämme” ole nuorisolle omia tiloja.
Helmikuun lopulla lähetämme lähikoulujen perheisiin Wilmojen kautta kyselyn asiaan liittyen. Kartoitamme lasten, nuorten ja perheiden käsityksiä ja toiveita lasten ja nuorten vapaa-ajankäytöstä. Saatujen palautteiden perusteella työstämme asiaa eteenpäin ja järjestämme kaikkien koulujen perheille mahdollisesti myöhemmin tänä vuonna asiaan liittyvän keskustelutilaisuuden. Keräämme faktoja ja taustatietoa MAALISKUUN 2015 LOPPUUN ASTI.
Kyselyn linkit saat Wilma-viestin kautta helmikuun lopulla.
Kiitos, kun jaatte ajatuksianne!