Eräs pulkkamäkiasiantuntija lähestyi vanhempainyhdistyksen hallitusta tärkeällä asialla helmikuussa. Lähes kaikki välinevarastossa olevat koulun liukurit ovat rikkinäisiä! Hallitus päätti kokouksessaan korjata asian pikaisesti ja on tänään hankkinut koululle 25 uutta liukuria. Pulkkamäkiasiantuntijan mukaan liukurit ovat parhaita laskuvälineitä koulun piha-alueella olevissa mäissä. Liukurit luovutetaan koululle maanantaina 4.3. Iloisia mäenlaskuja kaikille koululaisille! Ja vanhemmille leppoisaa kevään odotusta!
Kirjoittaja-arkisto:Taina K-V
Kuulumisia 1/2024
Vanhempainyhdistyksen hallitus kokoontui 15.1. aloittamaan kevätkautta, tärkeimmät tässä: Keväälle on suunnitteilla koulun oppilaiden vanhemmille tarkoitettu iltatapahtuma. Illan teemana on kodin rooli opettajan työn tukemisessa sekä oppimisen ja koulunkäynnin tukeminen kotona.Onko sinulla ideoita tai toiveita inspiroivasta aiheesta tai asiantuntijasta, jonka voisimme kutsua puhumaan? Laita meille sähköpostia: lintuvaarankoulunvanhemmat(at)gmail.com. Uuden luokkavanhempimallin tiimoilta pohdinta luokkavanhempien, koulun javanhempainyhdistyksen yhteistyön muotoutumisestaJatka lukemista ”Kuulumisia 1/2024”
Kuulumisia 12/2023
Lintuvaaran koulun vanhempainyhdistyksen kuulumisia 12/2023 Yhdistyksen hallitus kokoontui 18.12. kokoamaan loppuvuotta ja alustamaan seuraavaa, tässä tärkeimmät: Vanhempainyhdistys osallistui Jouluvire-tapahtumaan 2.12. ja keräsi varoja yhdistyksen toimintaan myymällä lämmintä kaakaota, arpoja ja villasukkia. Yhdistyksen uudet verkkosivut on julkaistu, tavoitteena entistä selkeämpi sisältö ja miellyttävämpi ulkoasu. Ekaluokkalaisten vanhemmat lahjoittivat ykkösten pikkujouluiltamista yli jääneet varat vanhempainyhdistykselle, kiitokset! Vanhempainyhdistys hahmotteleeJatka lukemista ”Kuulumisia 12/2023”
Jouluvire 2.12.
Vanhempainyhdistys on mukana lintuvaaralaisten omassa joulutapahtumassa Jouluvireessä lauantaina 2.12. klo 13-15. Tule mukaan järjestämään tapahtumaa tai vapaaehtoiseksi paikanpäälle. Yhdistys järjestää tapahtumassa arpajaiset, joita varten tarvitsemme vielä palkintoja. Tarvetta olisi myös katokselle / teltalle sekä mahdollisesti pöydälle. Tapahtumassa pääsee myös tapaamaan yhdistyksen hallituksen jäseniä sekä liittymään yhdistyksen jäseneksi. Mikäli voit auttaa järjestelyissä tai voisit lahjoittaa meilleJatka lukemista ”Jouluvire 2.12.”
Yhdistyksen sivut uudistuvat!
Lintuvaaran koulun vanhempainyhdistyksen uusi hallitus valittiin vuosikokouksessa elokuussa 2023. Uuden hallituksen myötä myös kotisivumme uudistuvat, joten stay tuned! Uuden hallituksen jäsenet sekä yhdistyksen uusi sähköpostiosoite on jo julkaistu kotisivuillamme, mutta muuten sivuilta löytyy vielä paljon vanhaa tietoa. Pahoittelemme ”remontista” johtuvaa haittaa!
Vuosikokous ja luento 11.10 klo 18
Lintuvaaran koulun vanhempainyhdistys järjestää keskiviikkona 11.10. tilaisuuden koulun ruokasalissa alkaen klo 18.00 yhdistyksen vuosikokouksella ja jatkuen klo 18.30 Mannerheimin lastensuojeluliiton asiantuntijan luennolla, joka käsittelee lasten median käyttöä ja mediakäyttäytymistä sekä opastaa vanhempia mediakasvattamisen saloihin. Tilaisuudessa on sen koko keston ajan yhdistyksen buffet, jossa suolaista ja makeaa purtavaa, kahvia ja teetä. Tuotto käytetään yhdistyksen ja koulunJatka lukemista ”Vuosikokous ja luento 11.10 klo 18”
Uusi hallitus 2016-17
Vuosikokouksessa 22.9 vanha hallitus sai vastuuvapauden ja yhdistykselle valittiin uusi hallitus. Mukana on niin uusia kuin pitkään toiminnassa mukana olleita vanhempia. Uusi puheenjohtaja on keväästä saakka liikenneturvallisuusvastaavana toiminut Katri Turunen, varapuheenjohtajana jatkaa Kirsi Lehtonen ja taloudenhoitajana Ilona Hannikainen. Sihteeriksi valittiin Heidi Kalsola ja buffavastaavaksi Johanna Lindgren. Muita hallituksen jäseniä ovat Sigrit Toomla, Eeva Relander, KatjamariaJatka lukemista ”Uusi hallitus 2016-17”
Luentovieraana Laura Repo ja vuosikokous 22.9
Lintuvaaran koulun vanhempainyhdistys järjestää torstaina 22.9 tilaisuuden koulun ruokasalissa alkaen klo 17.30 yhdistyksen vuosikokouksella ja jatkuen klo 18.15 Laura Revon luennolla, joka käsittelee kiusaamista ja sen ehkäisemistä. Tilaisuudessa on sen koko keston ajan yhdistyksen buffa, jossa suolaista ja makeaa purtavaa, kahvia ja teetä. Tuotto käytetään yhdistyksen ja koulun kanssa yhdessä sovittaviin kohteisiin. ”Rangaistukset eivät opetaJatka lukemista ”Luentovieraana Laura Repo ja vuosikokous 22.9”
Aurinkoista kesää – suojatievalvonnalla aloitetaan elokuussa 16.8!
Vanhempainyhdistys kustansi suunnitellusti ykkösille ja kutosille toukokuussa Zodiak – Uuden tanssin keskukselta tanssiparkourpajan. Viime keväänä pajaan pääsivät osallistumaan kaikki muut luokat. Pajat olivat pidettyjä ja vetäjä Jukka Tarvaisen pedagogisia taitoja pidettiin korkeatasoisena. Entiseen tapaan yhdistys on myös hankkinut välituntivälineitä ja hymypatsaat kaikille luokille – kiitos Ilona Hannikainen, taloudenhoitajamme. Yhdistyksen hallituksen jäsen Katri Turunen oli mukanaJatka lukemista ”Aurinkoista kesää – suojatievalvonnalla aloitetaan elokuussa 16.8!”
Liikenneturvallisuus Lintuvaarassa -keskustelu to 28.4 Lintulaakson koululla
Torstaina 28.4. klo 18-20 järjestetään Lintulaakson koululla keskustelutilaisuus, jossa käsitellään ongelmia Lintuvaaran koulujen lähialueiden liikennejärjestelyissä. Tilaisuudessa pyritään keskustelun ja ehdotusten keinoin parantamaan lasten koulumatkan turvallisuutta. Keskustelun myötä Espoon kaupungille luovutetaan ehdotus liikenneturvallisuuden parantamisesta alueella, jotta kaupunki voi ryhtyä tarvittaviin toimiin vaarallisten paikkojen parantamiseksi. Alustava ohjelmarunko Avaussanat ja tervetuloa: tilaisuuden tavoite ja kulku. Sarianne Tikkanen, LintulaaksonJatka lukemista ”Liikenneturvallisuus Lintuvaarassa -keskustelu to 28.4 Lintulaakson koululla”